Aamulla herätessä sydän hakkasi normaalia kiihkeämmällä rytmillä enkä
enää saanut unta. Kädet vapisee. Eiliset läksiäiset pistivät tajuamaan
että mä ihan oikeasti muutan tiistaina Kiinaan! Hitto apua! Kyseinen
fakta ei suinkaan valjennut vieraiden kysellessä lähtöpäivästä ja
pakkausoperaation tilasta, mantsatyttöjen antaessa läksiäislahjaa tai
toisenkymmenen opiskelukaverin jonottaessa antamaan vikaa halia.
Oikeasti tajusin vasta kun halasin ulko-ovella lapsuusajan ystävää ja
kyyneleet alkoivat nousta silmiin. Tuntui kun olisi pikkusiskoa
hyvästellyt.
En herännyt läksäreiden jälkeen darrapöhnässä vaan päätettiin Giovin
kanssa lähteä ajoissa nukkmaan ja käydä freeseinä aamusta Café Piritassa
leivos- ja cappuccino-aamiaisella. Helsinki näyttää parastaan ennen mun
lähtöä. Töölönlahti kimaltaa auringonpaisteessa ja kaupunki on komea
Erottajan paloaseman tornista. Laukku on pakattu. Huomenna ohjelmassa on
perhe-illallinen ja viimeinen yö vanhempien luona, josta lähdetään
porukalla aamupäivästä kentälle.
Lähtöjännitystä helpottaa se, että en ole lähdössä matkaan yksin.
Lennän toisen opiskelijan, Aleksin kanssa Wuhaniin Moskovan ja Hong
Kongin kautta. Jos kaikki menee pieleen on meitä ainakin kaksi! Giovi
tulee kuukauden päästä perässä ja perhekin tulee mielellään käymään
sitten joskus. Paikan päällä on jo pari kontaktia. Kielikylpyä olen
ottanut taiwanilaisten romanttisten komedioiden muodossa ja niissä
näyttelevän Jiro Wangin kuolaaminen käy hyvin todellisuuspakoilusta jos
liikaa alkaa ahdistaa!
Kuusi jaksoa tätä illassa käy opiskelusta, eiks niin? |
Woke up today my heart beating extra fast. The farewell party and a hug with a childhood friend made me realize it’s happening – I’m moving to China! I didn’t go crazy partying but woke up fresh instead to have a good breakfast with Giovi. Helsinki is showing it’s best autumn sun before I go.
Tomorrow I’m having dinner with my family and spending the last night at my parents’ place so we can go to the airport together. It’s relieving to know I’m not going alone but with another student, Aleksi. Giovi is coming after a month and my family will most probably visit me too. I’ve done some language practicing watching tons of Taiwanese drama and especially the cute Jiro Wang acting on them… Some escapism if the moving gets too exciting!